Tervetuloa!

Jos meille eksyt, tapahtuu se luultavasti vahingossa. Sijaitsemme jonkin verran syrjässä kotikylämme keskustasta, eivätkä meille kovin monet vierailijat tarkoituksella eksy. Monet ovat saapuneet meille ratsastuskoulun toivossa, mutta ovat huomanneet saapuneensa väärään paikkaan - vain kolmen kilometrin päästä meistä sijaitsee paikkakunnan tunnetuin (ja ainoa) ratsastuskoulu, joka ei juuri nimestään meistä eroa, me olemme Syrjän ratsutalli, he Syrjän ratsastuskoulu.

Kuinka moni kaupunkilainen, ikinuori kolmekymppinen hevostyttö on joskus elämänsä aikana haaveillut omasta hevostallista maaseudulla? Aika moni, rohkenisin epäillä. Itse olin ainakin haaveillut siitä joku pikkulikasta saakka, mutta helsinkiläistytölle jo pelkkä yksi ratsastustunti oli luksusta niiden kalliin hinnan vuoksi. Tämän vuoksi hylkäsinkin jo yhdeksännellä luokalla haaveet urasta hevosten parissa ja päädyin lukioon ja sen jälkeen eläinlääkikseen – eläimet halusin elämääni mukaan keinolla millä hyvänsä. Valmistumiseni jälkeen en kuitenkaan löytänyt alaltani töitä. Tein hommia kaupan kassana, ja silloin tapasin mieheni.

Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta pian kuitenkin. Minä, kaupan kassana työskentelevä kaupunkilaistyttö ja maalaispoika, joka oli asunut pääkaupungissa opiskelujensa ajan ja todennut, että ei koskaan palaisi enää maalle. Tuukan ei kuitenkaan olisi kannattanut sanoa tätä. Kerran hänen vanhemmillaan käydessä kuulin nimittäin heidän kotikylällään myynnissä olevasta vanhasta, jo kauan tyhjillään seisoneesta ravitallista, jonka hintapyyntö ei pistänyt päätä pyörälle, huonokuntoinen tallinrähjä oli täysin hyödytön siinä kunnossa, missä se sillä hetkellä oli. Tuukan protestoinneista huolimatta marssin pankkiin hakemaan lainaa, ja jo pian paikka oli nimissäni, ja nyreissään oleva mies asui kanssani asuntovaunussa paikan pihalla nurissen siitä, että hän joutuisi käymään vielä kuukauden päivät Helsingissä koulua ennen valmistumistaan, ja kun rahatilanteen takia olimme luovuttaneet asuntomme jo eteenpäin, joutui hän tulemaan öiksi asuntovaunulle.

Seuraavana kesänä minä, Tuukka ja hänen isänsä teimme paljon töitä. Ensimmäiset hevoset saapuivat jo kesäkuun lopulla, vaikka ainoa asia, joka silloin muistutti hevostallista, oli yksi hutera tarha pienellä katoksella. Kesän lopussa rapistuneeseen pihapiiriin oli valmistunut kuitenkin 25 karsinan talli, kaksi pihattolaidunta tammoille varsoineen sekä kasa tarhoja. Kenttää ei ollut, mutta ravitallin mukana tulleilta mailta löytyi kyllä peltotilaa ratsastella mielin määrin. Maneesinkin paikka oli valmisteltu seuraavaa vuotta varten, sinne olisi hyvä rakennusfirman ensi keväänä aloittaa rakentaminen.

Nyt, kahta vuotta myöhemmin pihassamme komeilee toimiva talli, maneesi, kenttä, monia tilavia ja hyväpohjaisia hiekkatarhoja, kaksi pihattoa ja kolmas, nuorille hevosille suunnattu virikepihatto on rakenteilla, laitumemme ovat suuria ja hevoset ovat niillä lähes ympäri vuoden, ainakin vapaapäivinään, ja yhdeltä pellolta löytyy kasa maastoesteitä. Maastotkin ovat kuin unelma, niissä on mahdollista kiertää lukemattomia erimittaisia reittejä, aina naapurikaupunkiin asti.

- Elina Seppä ja Tuukka Karlsson